Hei sinä!

Mitä sinulle kuuluu?

Minulle kuuluu hyvää.

 

Huomaan yhä enemmän odottavani sitä, kun pihalle voi mennä paljain jaloin valoisana kesäyönä. Odotan sitä, kun päiviin tulee lisää tunteja ja kaikilla on omia pieniä projekteja kotipihassa. Kun syreenit alkaa kukkia ja niistä tehdään jääpaloja sekä makusokeria. En malta odottaa, että pihan ruusut alkaa kukkia ja niiden tuoksu valtaa koko meidän vaaleanpunaisen talon. On ihana odottaa kesää, vaikka mulla on kaikki hyvin just nyt.  Olen huomannut, että niinkuin kukat tarvitsee talvilevon voidakseen seuraavana kesänä kukkia uudelleen, tarvitsen minäkin pimeyttä, että ehdin inspiroitua ja kaivata kesää, sekä sen valoa. Ilman kaipauksen tunnetta ei kuvistani tule niin upeita kuvia, sillä jos valokuvasta puuttuu tunne, on valokuva vain puolikas kuva.

 

Hei sinä, odotatko jo kesää?

Minä todella odotan. 

 

Minulla on kesälle jo useampi kuvaus buukattuna. Ihanat asiakkaani haluavat tunteikkaita kuvia. Tunne on siis yksi suurimmista arvoistani kuvan rakentamisessa.  Harvoin otan perhekuvaa mikä on virallinen, niin että kaikki katsoo kameraan ja istuu selät suorassa tuoleilla rivissä.  Se on kuninkaallisten hommaa, ei minun asiakkaiden todellista elämää. Minun rakkaat asiakkaat elävät perheissä, joissa juostaan kilpaa ja nauretaan, joissa heitetään sandaalit kasalle rantaan ja hypätään mereen uimaan kiljuen. Perheissä joissa istutaan sylikkäin ja katsotaan syvälle silmiin. He ovat pareja joiden katseet viipyilee toisen luona, jotka hengittävät samaan tahtiin niin, että voidaan tuntea se olennainen: rakkaus, yhteys ja läsnäolo. 

 

Niin, minun kuvissa kantava voima on tunne, joissa luonnonvalo leikkii perheiden iholla ja parien silmissä. Tunne, joka näkyy pehmeästi rakeisina kuvina ja sumeana taustana. Tunne, jossa liike voittaa puolelleen katsojan ja muistuttaa vuosienkin päästä miltä tuntui, kun nauru ja ilo asui perheessä ja hiekka poltti varpaita suudellessa. Niin, se on minun kantava voima kuvissani. Tunne.

 

Hei sinä, haluaisitko sinäkin tulla kuvattavaksi kesällä?

Se olisi minulle suuri kunnia!

Kirjoita tai soita, mikäli haluat.

 

Rakkain terveisin,

 

Mirjami